Maisemakuvaus tekoälyn aikana

  • 4 min lukuaika
Pieni hahmo seisoo tummalla pellolla savuisen, ruskean ja valkoisen taivaan alla, linnut hajallaan sumuisen metsän yllä
Sisällys

Vuonna 2012 olin matkalla kuvaamaan merta, kun huomasin kaukana suuren savupilven. Käänsin suuntaa ja ajoin sitä kohti.

Päädyin pellon laitaan, jossa oli käynnissä kulotus. Keskellä peltoa seisoi mies ottamassa kuvia, ja linnut lensivät savun läpi. Hetken ajan ne olivat kuvassa juuri siellä, missä halusin.

Siitä kuvasta tuli Still Standing. Minun on yhä vaikea uskoa, että se on otettu yhdellä valotuksella. Olin lähtenyt kuvaamaan jotain aivan muuta.

Kun olen viime aikoina nähnyt, miten vakuuttavilta tekoälyn luomat maisemat voivat näyttää, olen huomannut palaavani ajatuksissani siihen päivään. Voisin kuvailla pellon, savun, miehen ja linnut kuvageneraattorille. Se voisi tehdä jotain kaunista. Mutta en olisi ikinä keksinyt tehdä juuri sitä kuvaa, ellen olisi nähnyt savua ja lähtenyt sen perään.

Tunnit yhden kuvan takana

Underneath The Surface oli lähes päinvastainen kokemus. Lähdin Kuusamoon tietty kuva mielessäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, pystyisinkö oikeasti toteuttamaan sen.

Yritin kuvata revontulia vedestä niin, että osa kamerasta oli pinnan alla. Ensimmäisellä yrityksellä tuuli liikutti vettä ja taivas meni pilveen. Kolme tuntia kylmässä odotettuani lähdin pois ilman toivomaani kuvaa.

Eräällä myöhemmällä yrityksellä revontulet viimein ilmestyivät hetkeksi. Otin kuvan veden yläpuolelta ja kuvasin sitten sen alla olevan uppotukin. Myöhemmin yhdistin nämä kaksi valotusta. Molemmat on otettu samassa järvessä saman kuvauskerran aikana.

Underneath The Surface – Kuusamo, Suomi. Kaksi valotusta samasta paikasta, toinen veden yläpuolelta ja toinen sen alta, jälkikäteen yhdistettyinä.

Muistan epäonnistuneet yritykset yhtä selvästi kuin hetken, jolloin revontulet ilmestyivät. Muistan, miten olin siellä kylmässä ja toivoin olosuhteiden muuttuvan tietämättä, muuttuisivatko ne. Valmis valokuva kertoo vain pienen osan koko kokemuksesta.

Kirjoitin yrityksistä, kuvausjärjestelyistä ja käsittelystä tarkemmin jutussa Behind the photography: Underneath the Surface.

Aamut, joita en olisi voinut suunnitella

Kaikki kuvani eivät vaadi yhtä paljon valmistelua. Osa suosikeistani on syntynyt, kun olen huomannut jotain odottamatonta lähellä kotia.

Eräänä talviaamuna Järvenpäässä, kylmän ja tyynen yön jälkeen, järveltä nousi usvaa. En ollut suunnitellut kuvaamista, mutta kamera oli mukana. Sumu peitti suurimman osan ympäristöstä, ja näkyviin jäi vain pieni ryhmä huurteisia puita. Jäin paikalle odottamaan, kun joku käveli jäätyneeltä järveltä puita kohti.

In the Mist – Järvenpää, Suomi 2022.

Annoin kuvalle nimen In the Mist. Minua kiinnosti se, miten erilaiseksi tämä tuttu paikka oli muuttunut. Puut olivat aina olleet siinä. Sumu ja pieni hahmo saivat minut näkemään ne tavalla, jolla en ollut niitä ennen nähnyt.

Siksi palaan yhä samoihin paikkoihin. Minulla ei aina ole kuvaa mielessä. Joskus haluan vain nähdä, mitä sää on tehnyt tuntemalleni maisemalle.

Miten haluan käsitellä kuviani

En ole koskaan pitänyt kuvankäsittelyä valokuvauksesta erillisenä asiana. RAW-tiedosto on lähtökohta. Työstän värejä, kontrastia ja valoa, jotta kuva tulisi lähemmäs muistamaani tunnelmaa.

Islannin Víkissä kuvasin merestä nousevia kalliopilareita matalien pilvien alla. Myrskylintu lensi näkymän läpi juuri, kun painoin laukaisinta. RAW-tiedosto oli melko lattea, ja taivas oli kellertävän harmaa. Käsittelyssä tummensin taivasta ja kallioita, työstin valoa linnun ympärillä ja säädin värejä, jotta esiin tulisi se tunnelma, jonka koin seisoessani siellä.

Käsittelemätön RAW-tiedosto – Vík, Islanti.
Valmis kuva.

Koko prosessin näet Vík-tapaustutkimuksessani. Olen kirjoittanut myös elokuvamaisesta värimaailmasta, ja sama tapa käsitellä värejä ja sävyjä kulkee myös EPIC-preseteissäni.

Tiedän, että koneoppimista hyödyntävät työkalut voivat auttaa maskauksessa, kohinanpoistossa ja muissa käsittelyn teknisissä vaiheissa. Olen kirjoittanut joistakin näistä tekoälytyökaluista aiemmin. Minulle se on eri kysymys kuin valokuvan sisällön tuottaminen.

En käytä generatiivista tekoälyä kuvieni luomiseen enkä sellaisten asioiden lisäämiseen, joita paikalla ei ollut. Se on valinta, jonka teen omassa työssäni, ei sääntö, jota minusta kaikkien pitäisi noudattaa. Nautin kuvankäsittelystä, mutta haluan, että maisema, sää ja paikalla huomaamani asiat pysyvät lähtökohtana.

Miksi haluan yhä lähteä ulos

Mietin tätä tehdessäni The Human Prompt -kampanjaa Nikon Europelle. Siinä viisi sisällöntuottajaa vastasi samaan toimeksiantoon kuvaamalla todellisissa paikoissa. Tein oman osuuteni Lapissa siinä valossa ja niissä olosuhteissa, jotka meillä oli. Lisää kampanjasta löydät Projektit-sivulta.

Tiedän kuitenkin myös, ettei teknologia ole ainoa asia, joka voi viedä minut kauas siitä, mistä valokuvauksessa nautin.

Vuonna 2019 pidin yli kuuden kuukauden tauon valokuvauksesta ja sosiaalisesta mediasta. Olin juuttunut julkaisemiseen, reaktioiden tarkistamiseen ja sen miettimiseen, miten työni otettaisiin vastaan. Se oli alkanut vaikuttaa mielialaani jopa silloin, kun olin kameran kanssa ulkona. Lopulta lakkasin nauttimasta valokuvauksesta.

Tauon aikana tajusin, miten paljon kaipasin sitä, että sain vain seurata omaa kiinnostustani. En halunnut kuvata siksi, että tarvitsin jotain julkaistavaa. Halusin taas tuntea innostusta lähteä ulos. Kirjoitin siitä ajasta jutussa What I learned after six months off from photography and social media.

Uskon, että tuo kokemus vaikuttaa siihen, miten suhtaudun tekoälykuviin nyt. Olisi helppoa kuluttaa paljon energiaa vertaamalla omaa työtäni siihen, mitä kone pystyy tuottamaan. Olen jo oppinut, mitä tapahtuu, kun annan sellaisille vertailuille liikaa tilaa.

Lokakuussa 2017 palasin Järvenpäässä järven rantaan, jota olin kuvannut satoja kertoja. Sinä päivänä satoi ensilunta. Tumma vesi, valkoinen ranta ja yksinäinen puu näyttivät erilaisilta kuin mikään, mitä olin siellä ennen nähnyt. Jäin odottamaan, että näkymä asettuisi kohdalleen.

First Snow – Järvenpää, Suomi, lokakuu 2017.

Kuvasta tuli First Snow. Kun katson sitä nyt, muistan sen aamun ja sen, miten yllättynyt olin paikasta, jonka luulin tuntevani niin hyvin.

En tiedä, miltä kuvat näyttävät muutaman vuoden päästä tai miten ihmiset niitä arvostavat. Haluan yhä lähteä ulos kameran kanssa, palata tuttuihin paikkoihin ja joskus tuoda kotiin jotain, mitä en olisi voinut suunnitella.

Osa näistä kuvista on saatavana taidevedoksina.